Historia

Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo perustettiin vuonna 1995 nimellä Nuorten kehitysmaavaihto-ohjelma. Perustajajärjestöt olivat Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi, Kansainvälinen vapaaehtoistyö KVT, Maailmanvaihto ICYE, Suomen Tinku ja Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa. Nämä viisi järjestöä olivat muodostaneet asiaa valmistelemaan työryhmän vuonna 1993. Ensimmäiset vapaaehtoiset lähtivät maailmalle kahta vuotta myöhemmin.

Ohjelmalla haluttiin tarjota omakohtaista kokemusta kehitysmaiden arjesta ja mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä paikallisissa järjestöissä. Toivottiin, että ohjelma herättäisi osallistujissa kiinnostuksen kehityskysymyksiä kohtaan.

Ohjelmaa koordinoitiin aluksi Maailmanvaihdossa. Se siirtyi Kepan hallinnoitavaksi vuonna 1997.

Ohjelman nimi vaihdettiin vuonna 1999 Etelän vapaaehtoisohjelmaksi, sillä vanha nimi ei kuvannut ohjelmaa kovin hyvin – Etvossa ei koskaan ole ollut yläikärajaa. Alaikäraja on noussut alkuaikojen 18 vuodesta kahteenkymmeneen.

Etvon kautta Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan on lähtenyt noin 500 vapaaehtoista vuoteen 2006 mennessä.

Ohjelma evaluoitiin vuonna 2005 osana ulkoministeriön toteuttamaa Kepan evaluaatiota. Evaluaatiossa käsiteltiin Etvon vahvuuksia ja heikkouksia ja esitettiin suosituksia ohjelman kehittämiselle.

Evaluaation pohjalta luotiin Etvon kehittämissuunnitelma, jonka pääviesti on, että Etvon tulisi paremmin hyödyttää sekä etelässä toimivia vastaanottavia järjestöjä että niitä suomalaisjärjestöjä, jotka tekevät yhteistyötä Etelän järjestöjen kanssa. Lue lisää ohjelman kehittämisestä.