Vapaaehtoinen Etelästä

Kepan jäsenjärjestöt voivat hakea Etelän vapaaehtoisohjelman Etvon kautta vapaaehtoistyöntekijää Suomeen Etelän kumppanijärjestöstään.  Hakemus tehdään yhdessä Etelän järjestön kanssa.

Etvon tavoitteena on edistää Etelän ja Pohjoisen järjestöjen yhteistyötä, vastavuoroista oppimista ja vahvistaa järjestöjen kumppanuutta. Kepan jäsenjärjestön yhdessä Etelän kumppanijärjestönsä kanssa on jätettävä hakemus, jossa määritellään järjestöjen tavoitteet vapaaehtoisjaksolle. Järjestöjen tulee tehdä hakemuksensa englanniksi tai espanjaksi.

Vuoden 2010 haku

Vuoden 2010 haussa valitaan hakemusten perusteella yksi tai kaksi vapaaehtoista 1–3 kuukaudeksi tekemään yhteistyötä Kepan jäsenjärjestön kanssa Suomessa. Yhdessä tehtävä työ voi olla esimerkiksi suunnittelua, arvioimista tai koulutusta.

Työ perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä Kepa maksa vapaaehtoiselle palkkaa. Vapaaehtoinen ei myöskään ole työsuhteessa Kepaan eikä vastaanottavaan kumppanijärjestöön vapaaehtoisjakson aikana.

Vuoden 2010 hakuaika päättyy maanantaina 1.3.2010. Hakemusten on oltava Kepassa klo 16.30 mennessä. Englannin- tai espanjankielisen hakulomakkeen ja hakuohjeet voi pyytää Etvosta: etvoatkepa [dot] fi.

Lisää tietoa aiheesta