Käytännön kautta asiantuntijaksi
Kansainvälistä oikeutta opiskeleva Katja Rothsten lähti Nepaliin hakemaan näkemystä köyhyydestä ja ihmisoikeuksista. Hän työskenteli tutkimusprojekteissa Interpedian kumppanijärjestö CWISHissä, ja oppi köyhyyden syiden ja seurausten lisäksi hetkessä elämisen taitoa.
Katja Rothsten vaelluksella nepalilaisen Holi-juhlan päivänä. Tuolloin juhlitaan värejä ja kevään alkua. Jokaisessa kylässä asukkaat värittivät kasvot, rinkat ja vaatteet. Lisäksi lapset heittelivät vesi-ilmapalloilla. Kuva: Maarit Pulju-Lappalainen.
Nimi: Katja Rothsten
Ikä: 30
Ammatti: kieltenopettaja, opiskelee kansainvälistä oikeutta
Maa ja työpaikka: Nepal, lasten oikeuksia ajava CWISH-järjestö
Aika: Helmi-heinäkuu 2010
Olit tehnyt vapaaehtoistöitä ennenkin. Millä perusteella valitsit kohteesi?
”Olin käynyt Nepalissa, ja halusin kokea sikäläistä arkea syvemmältä. Myös järjestön työtehtävät vaikuttivat päätökseeni. Työskentelin kahdessa tutkimusprojektissa. Ensimmäinen koski kotiapulaisten asemaa. Toinen tutkimus koski lasten seksuaalisen hyväksikäytön oikeustapausten analysointeja. Opetin myös lapsityöläisille englantia.”
Miten rahoitit matkasi?
”Olin pitkään säästänyt mahdollista pidempää reissua varten. Rahaa kului vaihtelevasti, keskimäärin noin 300 euroa kuukaudessa. Vuokraan meni 80 euroa, ja elinkustannukset olivat muutenkin halpoja, joskaan työnteolta ei juuri liiennyt aikaa vapaa-ajanrientoihin.”
Minkälaisia työpäiväsi olivat?
”Heräsin 6–7 välillä ja opiskelin nepalia tunnin. Töissä juotiin usein ensin yhdessä terassilla teetä ja luettiin lehtiä, minkä jälkeen jokainen meni tekemään omia töitään.
Välillä tuntui vaikealta, että heidän silmissään olin se ”asiantunteva länsimaalainen” – en olisi halunnut heidän vähättelevän omaa asiantuntijuuttaan.
Kotiin tulin yleensä viimeistään viiden aikaan. Samassa perheessä asui toinenkin etvo, jonka kanssa jaoimme iltaisin kokemuksiamme ruuanlaiton ohessa. Lisäksi rupattelin iltaisin naapureideni kanssa.”
Ihmisoikeuskysymykset olivat sinulle ennestään tuttuja, mutta mitä uutta opit?
”Kokemus syvensi tietojani ja muokkasi käsityksiäni köyhyydestä. Näen köyhyyden yhä enemmän ihmisoikeuskysymyksenä ja haasteena kansainväliselle rauhalle. Köyhyyden vastainen taistelu on kaikkien yhteinen asia, josta kansainvälinen yhteisö on vastuussa.
Kokemus syvensi tietojani ja muokkasi käsityksiäni köyhyydestä. Näen köyhyyden yhä enemmän ihmisoikeuskysymyksenä ja haasteena kansainväliselle rauhalle. Köyhyyden vastainen taistelu on kaikkien yhteinen asia, josta kansainvälinen yhteisö on vastuussa."
Lisäksi opin hetkessä elämisen taitoa. Koskaan ei voinut tietää mitä tapahtuu, ja opin kekseliäisyyttä, jota monilla nepalilaisilla oli.”
Minkälaisia haasteita kohtasit?
”Vaikeinta oli poliittinen epävakaisuus, sillä toukokuussa 2010 Nepalissa oli paha poliittinen kriisi.
Vuokraisäntämme oli nepalilaisen kansalaisjärjestöjen yhteenliittymän presidentti, ja hän ymmärsi hyvin maan poliittisen tilanteen. Koin arvokkaaksi, että näkemistään tapahtumista pystyi kotona keskustelemaan.
Saasteisiin ja pölyyn sopeutuminen oli myös vaikeaa. Käytin jatkuvasti hengityssuojainta.”
Miten lähtöön kannattaa varautua?
”Tulevia Etvoja haluaisin neuvoa muistuttamalla, että kehitysmaahan ei kannata paeta, jos itse on vaikeassa elämäntilanteessa, koska ongelmilla on tapana kärjistyä ulkomailla.
Vapaaehtoiseksi ei pidä lähteä myöskään lievittämään maailmanparannustuskaansa. Itse en olisi parikymppisenä kestänyt kohdata päivittäin liimaa haistelevia pieniä lapsia kadulla tuntematta, että minun täytyy pelastaa heidät.
Koko maailmaa ei yksin pysty pelastamaan, mutta silti muutoksia ei tapahdu ilman yksilöitä ja kansalaisyhteiskuntaa. Jotkut työni vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosien päästä ja ehkä Nepalin sijaan täällä Suomessa.”
Minkälaista hyötyä sait Etvo-kokemuksesta?
”Sain lisää näkemystä opintoihini. Saan niistä nyt enemmän irti, kun olen nähnyt läheltä köyhyyden ja vakavien ihmisoikeusloukkausten syvän keskinäisen suhteen.”
Muita kokemuksia vapaaehtoisten arjesta ja juhlasta
- Uusi maailma avautui Sambiassa
- "Minulle avautui kokonaan uusi maailma. Opin ymmärtämään, mitä kehitysyhteistyö on. Monelle kehitysapu konkretisoituu siihen, että annetaan rahalahjoitus joka kuukausi. Ymmärrän nyt, miksei nälänhätä poistu vain rahaa antamalla, vaan muutoksen pitää tapahtua korkeammalla tasolla."
- Lue lisää »
- Maailmanmatkaajan hyppy tuntemattomaan
- "Vapaaehtoistyö on ihmisen virka ihmiselle. Kehitysmaihin lähdetään oppimaan ja kuuntelemaan, ja mahdollisesti antamaan jotain, jos he ovat sitä vailla. Sinne ei mennä sormea heristämään ja laittamaan maata kuntoon."
- Lue lisää »
- Tansania muutti diplomi-insinöörin elämänasennetta
- "Etvo on niin sanotusti once in a lifetime opportunity. Tarvitaan kuitenkin rentoa asennetta ja eräänlaista 'kovuutta', ettei ihan jokaista torakkaa kavahda. Itse opin Tansaniassa paljon siitä, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen ja samalla turha perfektionismi karisi."
- Lue lisää »
- Tietokoneet vaihtuivat teatteriin
- "Asuminen Boliviassa avasi silmiäni politiikasta, kulttuurista ja niiden vuorovaikutuksesta. Näin, mitä köyhyys tarkoittaa käytännössä ja mitä teatteri ja taide voi merkitä yhteiskunnallisesti. Etvo laski kynnystäni matkustaa ja kohdata erilaisia ihmisiä."
- Lue lisää »





