Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Palanneiden vapaaehtoisten työllistymisselvitys 2012

Etvon kautta kehitysmaissa vuosina 2006-2010 työskennelleille vapaaehtoisille tehdyn kyselyn mukaan vapaaehtoistyökokemuksesta on hyötyä työllistymisessä. Lisäksi vastaajat kokivat kehittäneensä monia työelämässä hyödynnettäviä taitoja.

Kyselyyn vastanneista entisistä Etvo-vapaaehtoisista 74,3 % oli sitä mieltä, että kehitysmaassa tehdyllä vapaaehtoistyöllä on ollut vaikutusta työllistymiseen. Vastaajista 61,5 % arvioi, että kokemus on vaikuttanut positiivisesti työn saamiseen heti vapaaehtoistyöjakson jälkeen.

Etvo-ohjelman kautta tehty vapaaehtoistyö nähtiin hyvänä väylänä erityisesti järjestö- ja kehitysyhteistyöalan töihin. Kokemusta pidettiin hyödyllisenä myös muiden alojen, kuten opettajan tai toimittajan töitä hakiessa. Työnhaun lisäksi Etvo-vapaaehtoistyön aikana saaduista kokemuksista on hyötyä myös työelämässä. Tätä mieltä oli 86,9 % kyselyyn vastanneista.

Kyselyyn vastasi noin 48 % kaikista vuosien 2006-2010 aikana Etvon kautta maailmalle lähteneistä 81 vapaaehtoisesta.