Tansania muutti diplomi-insinöörin elämänasennetta

Tommi Kauppisen "työnantaja" SDA pyrkii tekemään liikunnan avulla koulunkäynnistä niin mielenkiintoista, että lapset pysyvät koulussa. Työtehtävät vaihtelivat päivittäin: hallinnon pyörittämistä, paikallisten viranomaisten tapaamista, rahoitushakemusten tekemistä, avustamista urheilutapahtumien järjestämisessä. Joutuipa Kauppinen ohjaamaan myös jonkun liikuntatunninkin.

Tommi Kauppinen aamiaisella isäntäperheensä ottopojan Harrison Simonin kanssa Mtwarassa Tansaniassa huhtikuussa 2009. Kuva: Anna Kuokkanen.

Nimi: Tommi Kauppinen
Ikä: 28
Ammatti: Diplomi-insinööri (soveltava matematiikka), tutkija
Maa ja työpaikka: Tansania, Mtwaran lääni maan kaakkoisosassa, Sports Development Aid -järjestö (SDA)
Aika: Huhtikuu 2009–tammikuu 2010

Mistä ajatus lähteä vapaaehtoiseksi kehitysyhteistyöhön syntyi?

”Se lähti ihan omien tarpeiden pohjalta. Oli halu viettää välivuosi tavallisista töistä. Olisin periaatteessa voinut mennä töihin vaikka Saksaan, mutta kehitysyhteistyö tuntui kaikkein fiksuimmalta vaihtoehdolta.”

”Minulla ei ollut aiempaa kokemusta vastaavista vapaaehtoistöistä, mutta olin ollut kiinnostunut kyllä tämäntyyppisistä asioista.”

Olit käynyt Tansaniassa aiemmin reppumatkaturistina. Miten työ erosi kokemuksena turismista?

”Olin tosiaan kierrellyt Tansaniassa kuukauden verran vuonna 2006. Sen perusteella näin asiat ehkä liiankin optimistisesti. Paikallisessa kulttuurissa ongelmista kuten sairauksista tai hallinnon autoritaarisuudesta ei paljon puhuta ääneen. Turistina niitä asioita ei huomannut, vaan ne pitää itse tajuta.”

”Työskennellessäni maassa pidemmän aikaa näin asiat uudesta näkövinkkelistä eikä minulla ollut tunnetta, että olin ulkopuolinen tarkkailija. Ihmiset ottivat minut hyvin vastaan arkeensa. Noh, hiukan minuun suhtauduttiin kuin ”sirkushahmoon” lähes ainoana valkoisena mustien joukossa.”

Asuit puolet 10 kuukauden vapaaehtoisjaksostasi tansanialaisessa perheessä. Millaista se oli?

”Olihan se kokemus! Perheen lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa, mutta talouteen kuului yksi ottolapsi. Tansanialaisessa perheessä riitti menoa ja meininkiä. Aamuisin esimerkiksi ovella kävivät maitoa ja mereneläviä kaupustelevat myyjät. Ja vuohet ja kanat pitivät ulkona omaa elämäänsä.”

Etvo on niin sanotusti once in a lifetime opportunity. Tarvitaan kuitenkin rentoa asennetta ja eräänlaista 'kovuutta', ettei ihan jokaista torakkaa kavahda. Itse opin Tansaniassa paljon siitä, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen ja samalla turha perfektionismi karisi."

Minkä koit paikanpäällä suurimmaksi haasteeksi?

Suurin haaste oli "valkoisen miehen taakka", joka lyötiin mielellään harteille, vaikkei sitä itse olisikaan joka päivä ottanut kantaakseen. Eli oli vaikea lähestyä ihmisiä tasa-arvoisista lähtökohdista – ihminen ihmisenä, kun lähtökohdat olivat niin täynnä ennakkokäsityksiä ja epätasa-arvoa.

Minkä koit positiivisimmaksi saavutukseksesi?

”Kun hankkeen rahoitus oli katkolla ja työyhteisössä oli odottava, ehkä lamaantunutkin tunnelma, yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa käynnistimme uuden kansainvälisen rahoituksen hakemista. Siitä innostuttiin. Vuosi tämän jälkeen sain sähköpostiviestin ja valokuvan järjestön uudesta toimistosta, joka oli rakennettu uuden kansainvälisen yhteistyökumppanin tuella.”

Miten kokemus Tansaniasta vaikutti sinuun?

”Se vaikutti etenkin elämänasenteeseen. Asiat asettuvat nyt laajempaan perspektiiviin ja samalla perfektionismi on karissut. Opin myös paljon siitä, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen. Sinänsä diplomi-insinöörikoulutukseni ei ehkä valmentanut parhaalla mahdollisella tavalla kulttuurien väliseen kohtaamiseen.”

Mitä kaipasit Suomesta? Mitä kaipasit Suomeen palattuasi?

”Sosiaalista verkostoa ja ruisleipää. Huvittavasti kaipasin myös palattuani sosiaalista verkostoa, joka oli ehtinyt Tansaniassa muodostua”.