Vapaaehtoistyö
Voiko sijoituskohteeseen itse vaikuttaa?
Syksyn 2009 hausta alkaen Etvoon haetaan paikkakohtaisesti eli hakija valitsee jo hakuvaiheessa itseään kiinnostavimmat kohteet. Esikarsinnan jälkeen hakulomakkeet lähetään sekä lähettävään Kepan jäsenjärjestöön että kohdemaan järjestöön kommenttikierrokselle ennen varsinaista valintapäivää. Joihinkin paikkoihin voi olla paljon hakijoita, toisiin vähemmän.
Sijoituskohdetta valittaessa kannattaa ottaa mahdollisimman hyvin huomioon oma koulutus- ja työtausta, erityistaidot ja kiinnostuksen kohteet sekä vastaanottavan järjestön toiveet. Myös vapaaehtoistyöjakson pituus vaikuttaa etsittäessä sopivaa kohdetta. Omista toiveista ja niiden perusteluista kannattaa mainita myös hakemukseen liitettävässä motivaatiokirjeessä.
Voiko omiin työtehtäviin vaikuttaa?
Joillakin Etelän järjestöillä on pitkä kokemus ulkopuolisista vapaaehtoisista ja työtehtävät ovat pitkäjänteisiä ja jatkuvia, vanhoilta vapaaehtoisilta uusille siirtyviä. Joissakin järjestöissä voit olla ensimmäinen Suomesta tuleva vapaaehtoinen ja sopivien työtehtävien löytyminen voi viedä enemmän aikaa. Työtehtävien suunnittelu aloitetaan yhdessä lähettävän ja vastaanottavan järjestön kanssa jo ennen matkaan lähtöä.
Voiko oleskelua pidentää matkan varrella?
Periaatteessa pitää tietää jo ennen lähtöä, kuinka pitkäksi aikaa voi ja haluaa lähteä. Vastaanottavilla järjestöilläkin on suunnitelmia koskien vapaaehtoista. Yleensä vapaaehtoisjakson pituus on jo etukäteen melko tarkasti suunniteltu.
