Intia

Self Employed Women´s Association (SEWA)

Kehitysmaayhdistys Pääskyjen kumppanijärjestö Self Employed Women´s Association SEWA on vuonna 1972 perustettu Intian suurin itsetyöllistyneiden naisten ammattiliitto. SEWA on Intian tunnetuimpia järjestöjä. Jäseniä on yhdeksässä osavaltiossa yhteensä 1,2 miljoonaa. Keskustoimisto sijaitsee Gujaratin osavaltion pääkaupungissa Ahmedabadissa.

SEWAn jäsenet ovat köyhiä, kastittomia, alakastisia ja/tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvia maatyöläisiä, käsityöläisiä, myyjiä ja kotona työskenteleviä työntekijöitä, joilla ei ole mitään virallista työsuhdetta eikä –turvaa.

Järjestön päämääränä on tarjota jäsenilleen edellytykset riittävän toimeentulon, kokopäivätyön ja sosiaaliturvan hankkimiseksi. Itseapu-, säästö- ja lainaryhmien kautta naiset voivat saada SEWA-pankista lainaa tulonhankintatarkoituksiin. SEWA verkostoi naisryhmiä yhteen ja kasvattaa naisten tietoisuutta oikeuksistaan ja vaikutus- ja toimintamahdollisuuksistaan.

Kehitysmaayhdistys Pääskyt on Suomen vanhimpia kehitysmaayhdistyksiä. Yhteistyö SEWAn kanssa on alkanut 2010. Vuosina 2010-2012 kahden piirikunnan alueella Gujaratin ja Rajasthanin osavaltioissa parannetaan köyhien adivasi- ja alakastisten naisten toimeentuloa antamalla kylissä SEWAn jäsenyyskoulutuksia, maatalous- ja karjanhoitokoulutusta sekä tulonhankinta- ja pienlainakoulutusta. Lisäksi perustetaan neljä päiväkotia.

Vapaaehtoinen

Vapaaehtoista haetaan SEWAan dokumentointitehtäviin. Vapaaehtoisella tulisi olla soveltuva akateeminen opiskelutausta ja hyvät raportointitaidot. Tarkoituksena on raportoida Pääskyjen hankkeesta ja siihen liittyen kerätä tietoa adivasikulttuureista. Lisäksi vapaaehtoinen voi kirjata muita SEWAn kyläyhteisöissä nousseita jäsenten laatimia hanke-ehdotuksia, tehdä tapauskertomuksia ja raportoida erilaisten projektien edistymisestä ja vaikutuksista.

Vapaaehtoinen työskentelee SEWAn keskustoimistossa Ahmedabadissa ja tekee sieltä käsin kenttäkäyntejä piiritoimistoihin Gujaratissa (Vadodara) ja Rajasthanissa (Dungarpur).

SEWA auttaa vapaaehtoista asunnon hankkimisessa Ahmedabadissa ja piirikunnissa. Piirikunnissa asuminen saattaa olla yhteismajoituksessa. Asuminen maksaa – tasosta riippuen – 60-120 euroa kuussa (3500-7000 rupiaa). Ruokakulut päivässä ovat noin 3-4 euroa. Lisäksi riksakuluja saattaa tulla muutama euro päivässä. Kuljetukset piirikuntiin järjestyvät SEWAn puolesta.

Gujaratissa on tapahtunut maanjäristyksiä ja tulvia sekä leimahtanut väkivaltaisuuksia muslimien ja hindujen välillä. Viime vuodet on ollut rauhallista niin luonnonolojen kuin yhteiskunnalliseltakin kannalta.

Sää on talvisikaan eli marraskuusta helmikuulle varsin miellyttävä. Kesää on maaliskuusta kesäkuuhun. Huhti-toukokuussa kuumuus voi nousta jopa 45 Celsius-asteeseen. Monsuunisateet alkavat heinäkuussa ja kestävät syyskuulle.

SEWA on valmis vastaanottamaan 1-2 vapaehtoista 6-12 kuukaudeksi. Järjestöllä on kokemusta vapaaehtoisista, joita tulee etenkin Yhdysvalloista. Pääskyt kustantaa vapaaehtoiselle opiskelija- tai turistiviisumin.

Lisätietoja antaa Suvi Kuusi suvikuusi (at) hotmail.com tai Linda Kaseva: linda.kaseva (at) gmail.com, p. 044 37856 27.

Lisätietoa muualla internetissä: