Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Uganda

Uutena vapaaehtoispaikkana vuoden 2011 haussa on Uganda, jossa vapaaehtoinen työskentelee Suomen pakolaisavun Ugandan maatoimiston hankkeissa.

Suomen pakolaisavun Ugandan maatoimisto

Suomen Pakolaisavun Ugandan maatoimisto toteuttaa pakolaisten aikuiskoulutukseen keskittyviä hankkeita. Toiminnan tavoitteena ovat pakolaisten elinolojen parantaminen ja arjen vahvistaminen sekä paluumuuttoon valmistaminen aikuiskoulutuksen avulla.
Pakolaisapu toimii kolmella YK:n pakolaisten asutusalueella, joissa perusopetus kohdistuu pääasiassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, Ruandasta ja Sudanista paenneille aikuisille.

Koulutus keskittyy käytännönläheisen perusluku- ja laskutaidon ohella myös muun muassa yrittäjyyteen, englannin/ranskankieleen sekä jonkin verran tiedotukseen. Kansalaiskasvatus ja demokratian vahvistaminen ovat myös osa nuorille ja johtajille suunnattua opetusta. Tämän ohella Pakolaisapu toimii kaupunkipakolaisten parissa Kampalassa, jossa tuetaan pakolaisten omien järjestöjen antamaa aikuiskoulutusta.

Työkenttä on motivoiva ja toiminnan tulokset ovat nähtävissä. Hankkeet ovat melko suuria ja niissä tapahtuu paljon. Tiedotus ja varainhankinnan tukeminen ovat tämän vuoksi vapaaehtoisen keskeisimpiä tehtäviä. Toiminnasta ja tapahtumista sekä hankkeen vaikutuksista kirjoittaminen ja valokuvaus ovat vapaaehtoisen työnkuvan pääosassa. Hänen odotetaan kirjoittavan henkilötarinoita ja juttuja Pakolaisavun verkkosivulle, jotka koostuvat muun muassa pakolaisten haastatteluista sekä toiminnan taustoituksesta suomalaisille lukijoille.

Tämän ohella tehtäviin voi kuulua avustaminen yhteisömediakoulutuksen järjestämisessä. Myös blogin pitäminen ja muu tiedotuksellinen työ sekä varainhankinnan tukeminen ja erilaisten tapahtumien järjestäminen, kuten 15-vuotisjuhlavuoden tilaisuuksien ideointi, järjestäminen ja niistä tiedottaminen, voivat sisältyä vapaaehtoisen tehtäviin. Työnkuvaa voidaan osin tarkentaa vapaaehtoisen taustan ja kokemuksen mukaan.
 
Vapaaehtoisen koulutus ja/tai kokemustaustaksi sopii erityisesti tiedotus- ja mahdollisesti opetusala sekä kiinnostuksen kohteiksi pakolais-, ja kehityskysymykset. Kokemus järjestötyöstä samoin kuin omakohtainen kokemus kehitysmaista ovat merkittävä etu. Myös video- ja valokuvauskokemus on tervetullutta.Hakijalta toivotaan avointa mieltä, joustavuutta sekä sopeutumista vaatimattomiin olosuhteisiin kenttämatkoilla sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Vapaaehtoinen tulee työskentelemään pääkaupungissa Kampalassa ja maakuntakeskuksessa Hoimassa, joista tehdään kenttämatkoja pakolaisten asuma-alueille Länsi- ja Etelä-Ugandassa. Hoimasta löytyvät kaikki peruspalvelut ja se on lähellä Kyanwalin pakolaisasutusaluetta. Matkustus tapahtuu pääasiassa Pakolaisavun kustantamana ja tiimin kanssa.

Vapaaehtoisen käytännönjärjestelyissä kuten majoituksen löytämisessä Kampalassa ja Hoimassa avustetaan. Hoimassa asuminen on kohtuullisen edullista. Vuokrat pääkaupungissa ovat puolestaan melko korkeat ja asumiskustannukset voivat kohota lähelle suomalaista hintatasoa. Elinkustannukset vaihtelevat vapaaehtoisen kulutustottumusten mukaan, mutta keskimäärin hintataso on noin kolmanneksen suomalaista alhaisempi.

Kenttäolosuhteet ovat vaatimattomat. Asutusalueilla Pakolaisapu järjestää majoituksen omassa vierasmajassaan. Huoneet ovat pienet ja siistit ilman mukavuuksia kuten jääkaappia. Generaattori tuottaa sähköä päivällä. Päivittäiset kulut ovat pienet, lounas maksaa noin 1,5 €. Viime aikoina Ugandassa on esiintynyt mielenosoituksia ja alueellisia levottomuuksia. Turvallisuus on kuitenkin yleisesti ottaen Ugandassa ja pakolaisten asuma-alueilla kohtuullisen hyvä ja maan perusinfrastruktuuri toimii hyvin.
 
Vapaaehtoistyö kestää 6-12 kk ja alkaa mielellään tammi – helmikuussa 2012. Vapaaehtoinen toimii suomalaisen maajohtajan alaisuudessa, jolla on monivuotinen maa- ja asiantuntemus. Työparina voi olla myös paikallinen Pakolaisavun työntekijä. Suomen Pakolaisapu maksaa vapaaehtoisen mahdolliset viisumi- ja työlupakulut sekä järjestää kulkuluvat pakolaisten asuma-alueille.

Lisätietoja vapaaehtoispaikasta: outi.perahuhta@pakolaisapu.fi

Lisätietoa muualla internetissä: