Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Bolivia

Vuoden 2011 haussa voi hakea vapaaehtoistyöhön Boliviaan Taksvärkin kumppanijärjestöön Compaan, joka vastaanottaa vapaaehtoisia kolmatta vuotta.

Compa

Compa sai alkunsa vuonna 1989 katulapsille tarjottuna katuteatteritoimintana, josta se on kehittynyt nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäiseväksi järjestöksi. Compan näkemyksen mukaan kasvatus, koulutus, taide ja kulttuuri muodostavat tärkeän osan ihmisen yksilöllistä ja sosiaalista kehitystä, ja näiden kautta voidaan edistää demokratiaa ja parantaa yksilöiden valmiuksia osallistua yhteiskunnalliseen elämään.

Compan päätoimisto sijaitsee El Altossa, joka on maalta tulleiden siirtolaisten epävirallisesta asutuksesta pääkaupunki La Paziin kylkeen kasvanut, Bolivian kolmanneksi suurin ja yksi köyhimmistä kaupungeista. Kaupunki sijaitsee 4000 metrin korkeudessa, minkä vuoksi ilmasto on viileää läpi vuoden. Compalla on neljä kulttuurikeskusta El Alton eri alueilla. Compalaiset ovat erityisen sitoutuneita työhönsä, joka on heille intohimo ja kutsumus. Järjestö on dynaaminen ja epähierarkkinen, ja luovuudella on vahva asema.

Compan kulttuurikeskuksissa opitaan ja toteutetaan eri taiteita kuten teatteria, kuvataidetta, musiikkia, sirkusta ja tanssia. Työpajojen aiheet haetaan ympäröivän yhteisön todellisuudesta ja tarpeista. Compan periaatteita ovat kulttuurienvälisyys, osallistuminen, yhteisöllisyys ja avoimuus. Ihmisiä pyritään aktivoimaan lapsesta ja nuoresta lähtien.

Taksvärkki ry:n ja Compan yhteistyö käynnistyi lukuvuoden 2009–2010 Taksvärkki-kampanjalla, jonka aiheena oli Bolivian alkuperäiskansat. Kampanjaan sisältyneestä Taksvärkki-keräyksestä saadut tulot käytetään kahteen kehitysyhteistyöhankkeeseen Boliviassa.

Taksvärkki ry:n ja Compan yhteistyöhanke käsittelee lasten ja nuorten taidetoiminnan kautta siirtolaisuuteen, kulttuuri-identiteettiin ja syrjintään liittyviä kysymyksiä sekä edistää lasten ja nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä. Työpajat vahvistavat nuorten itsetuntoa ja kykyä kriittiseen ajatteluun sekä suhdetta omiin juuriinsa. Nuoret oppivat käyttämään eri taiteen lajeja itseilmaisun ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineinä. Näin ennaltaehkäistään nuorten syrjäytymistä ja pitkällä tähtäimellä myös yhteiskunnallisia konflikteja.

Vapaaehtoisen tehtävät

Vapaaehtoiselle on tarjolla Compassa hyvin erilaisia tehtäviä riippuen valittavan henkilön osaamisesta. Koulutustaustaa keskeisempi vaatimus on avoin mieli, luovuus, hyvät ryhmätyötaidot sekä into ja motivaatio tehdä työtä taiteen, kulttuurin ja nuorten parissa. Kokemus nuorten taidekasvatuksesta ja oma taiteellinen harrastaminen jossain muodossa on toivottavaa. Vapaaehtoisella tulee olla riittävä espanjan kielitaito työssä ja arkielämässä selviämiseen.

Tehtävänkuvasta sovitaan tarkemmin valitun vapaaehtoisen kanssa, hänen taustansa ja kiinnostuksensa huomioiden. Sopivalla vapaaehtoisella voi olla osaamista esimerkiksi jollakin seuraavista aloista:

1)Taidekasvatus ja/tai taidetyö
-Sirkus, musiikki, tanssi, teatteri, ym. työpajat
-Taideryhmien kapasiteetin kehittäminen
-Uusien taidemuotojen, tekniikoiden ja menetelmien opettaminen nuorille ja Compan työntekijöille

2)Mediatyö:
-audiovisuaalisen markkinointi- ja tiedotusmateriaalin tuottaminen
-multimedia-aineiston tuottaminen internetsivustolle
-graafinen suunnittelu
-radiotyö

3)Markkinointi:
-Compan ja sen sisällä syntyvien nuorten perustamien taideryhmien markkinointi- ja tiedotusstrategioiden kehittäminen
-Tapahtumien, aktiviteettien ja kulttuurituotteiden paikallisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen markkinoinnin vahvistaminen
-Varainhankinta ja potentiaalisten taloudellisten resurssien identifioiminen

Lisäksi vapaaehtoisen odotetaan osallistuvan Taksvärkki ry:n tiedotustyöhön esimerkiksi kirjoittamalla blogia, hankkeesta kertovia lehtijuttuja, haastattelemalla toiminnassa mukana olevia nuoria sekä viemällä eteenpäin muita tiedotukseen ja globaalikasvatukseen liittyviä Compan ja Taksvärkin yhteistyömuotoja (esim. Fotonovela www.fotonovela.fi).

Vapaaehtoisen toivotaan aloittavan kesä-heinäkuussa ja työskentelevän 6-12 kuukautta. Taksvärkki ry korvaa vapaaehtoisen viisumikulut sekä osan asumiskuluista ja työhön liittyvistä paikallisista matkakuluista.

Lisätietoja hankkeesta ja vapaaehtoispaikasta antaa Taksvärkin hankesuunnittelija Veera Blomster (etunimi.sukunimi@taksvarkki.fi)

Tietoa muualla internetissä: