Peru
Vuoden 2010 haussa voi hakea vapaaehtoistyöhön Peruun kolmeen järjestöön: Kehitysmaayhdistys Pääskyjen kumppanijärjestöihin Fundación Cuna Nazarethiin ja ITDG:hen sekä vuosia Etvossa mukana olleeseen Naisasialiitto Unionin kumppanijärjestöön Casa de Panchitaan.
Suomen Tinkun kumppanijärjestö Warmayllu ei ole vapaaehtoistyön kohdejärjestönä syksyn 2010 haussa, mutta suunnitelmien mukaan Warmaylluun voi hakea taas vuonna 2011.
Fundación Cuna Nazareth
Cuna Nazareth on Perun pääkaupungissa, Limassa toimiva säätiö, joka rahoittaa kahden päiväkodin toimintaa Liman köyhillä alueilla. Säätiö on toiminut jo yli 40 vuotta. Tavoitteena on köyhyyden ja syrjäytymisen kierteen katkaiseminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen sekä tasa-arvoisuuden edistäminen. Päiväkotien tarkoituksena on tarjota hoitoa ja virikkeellinen ympäristö kaikkein köyhimpien kotien lapsille.
Cuna Nazareth -päiväkodeissa saa päivähoitoa noin 200 lasta. Keskuspäiväkodissa työskentelee viisi valtion palkkaamaa lastentarhanopettajaa, sosiaalityöntekijä, liikunnanopettaja ja psykologi / puheterapeutti. Sosiaalityöntekijän työnkuvaan kuuluu perheiden sosiaalisen tilanteen kartoittaminen, kuten alkuhaastattelut, lasten hyväksyminen päiväkotiin, kotikäynnit ja muu sosiaalinen tuki. Myös psykologi palvelee lapsia ja lasten perheitä, sillä suurin osa lapsista tulee haasteellisista oloista. Liikunnanopettaja järjestää lapsille tanssityöpajoja.
Muuten päiväkodissa on normaali lastentarhan toiminta: ruokailut, ulkoilut, päiväunet ja opetustoiminta. Myös vanhemmille, joista suuri osa on yksinhuoltajia, tarjotaan neuvontaa ja tiedotusta esimerkiksi terveydenhuollosta.
Cuna Nazareth on Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry:n vanhin yhteistyökumppani. Pääskyt hakee ulkoministeriön hanketukea, mutta tällä hetkellä tuki on budjettitukea Pääskyjen lahjoitusvaroista ja kummitoiminnasta. Tulevan hankkeen tarkoitus on kerätä Cunalle omarahoitusta toimintaansa varten. Hankkeen tavoitteena on saada toimintaan kierrätyskeskus, jonka puitteet rakennetaan vuoden 2010 aikana kansainvälisen Emmauksen rahoituksen avulla.
Vapaaehtoistyö Cunassa
Vuodelle 2011 ETVO vapaaehtoiseksi haetaan viestinnän ja kierrätyksen, sosiaalityöntekijän, psykologin tai kasvatusalan koulutuksen saanutta henkilöä tai jonkin mainitun alan opiskelijaa.
Vapaaehtoista haetaan ensisijaisesti Cuna Nazarethin kierrätyskeskushankkeeseen. Vuonna 2011 Liman Pachacamaciin rakennetaan kierrätyskeskus, jonka tarkoituksena on kouluttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kierrätysalan ammattilaisiksi ja tulevaisuudessa tuottaa varoja Cuna Nazareth -päiväkotien toimintaan. Vapaaehtoinen voisi olla esimerkiksi kierrätysasioista kiinnostunut viestinnän opiskelija. Vapaaehtoisen töihin kuuluisi muun muassa kierrätyskeskushankkeesta tiedottaminen sekä nuorten koulutuksiin osallistuminen.
Cunassa on tarvetta myös sosiaalityöntekijän/sosionomin ja psykologin työpanokselle. Sosiaalityöntekijä/sosionomi osallistuisi uusien lasten sisäänottoprosessiin sekä täydentäisi päiväkodin antamaa sosiaalista tukea. Psykologi voisi avustaa Cunan psykologia lasten arvioinnissa ja erilaisten työpajojen järjestämisessä. Myös kasvatusalan ammattilaisille olisi työtehtäviä Cunan päiväkodeissa.
Hyvä espanjankielen taito on välttämätön, sillä Cunassa ei puhuta englantia. Minimioleskeluaika on 6 kk, mutta Cunassa toivotaan, että vapaaehtoinen voisi työskennellä täyden kalenterivuoden. Vapaaehtoisen toivotaan aloittavan työnsä helmikuun alussa.
Hintataso Limassa on Suomea alhaisempi, joskin kalliimpi kuin muualla Perussa. Huoneen vuokra esimerkiksi ulkomaalaisten suosimalla Mirafloresin asuinalueella on noin 100-200 euroa kuukaudessa. Cunan työntekijät auttavat tarvittaessa asunnon hankinnassa. Elintarvikkeet maksavat noin kolmanneksen tai neljänneksen Suomen hinnoista, tuontitavarat ovat suhteessa kalliimpia. Myös ravintoloissa ruokaileminen on edullista. Vapaaehtoistyöntekijän elinkustannuksia vähentää se, että Cuna Nazareth tarjoaa työntekijöilleen päiväkodissa maksuttoman lounaan.
Tietoa muualla internetissä:
ITDG – Intermediate Technology Development Group
Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry:n ja ITDG:n (Perussa nimellä Soluciones Prácticas) yhteistyöhanke toimii Andien vuoristossa, Maranganín piirikunnassa. Järjestön toimisto sijaitsee 40 000 asukkaan Sicuanin kaupungissa, 3900m merenpinnan yläpuolella, reilun kahden tunnin automatkan päässä Cuscon kaupungista.
Marraskuulta maaliskuulle Andeilla on sadekausi. Silloin päivän aikana saattaa sataa monta kertaa rajusti, mutta viimeistään seuraavana päivänä kuumasti porottava aurinko kuivaa jälleen kaiken. Huhtikuulta lokakuulle on kuivakausi. Silloin päivisin on lämmintä, mutta öisin voi olla pakkastakin. Etenkin talvikaudella lämpimiä vaatteita tarvitaan öisin, koska taloissa ei ole lämmitystä.
Tehdashanke
Hankkeen ensimmäisen vaiheen aikana rakennettiin tehdas Sicuanin läheiseen Maranganin pikkukaupunkiin. Tavoitteena on, että paikalliset omavaraiset kyläläiset tuottavat ja myyvät viljaa tehtaalle, jossa vilja prosessoidaan aamupalajauhoiksi ja snack-tuotteiksi.
Nyt käynnissä olevan hankkeen toisen vaiheen tavoitteena on viljelijöiden koulutus, tuotekehittely ja tuotteiden markkinointi. Varsinainen tuotanto tehtaalla on käynnistynyt vuoden 2009 lopulla.
Vuonna 2010 on käynnistymässä hankkeen kolmas vaihe, jonka tarkoitus on vahvistaa ensimmäisen ja toisen vaiheen tuloksia. Tärkein toiminta hankkeen kolmannessa vaiheessa on markkinointi- ja hallintokoulutuksen järjestäminen tehtaan omistavan kyläyhteisön jäsenille, jotta he pystyisivät hankkeen päättyessä vastaamaan tehtaan toiminnasta ilman ITDG:n työntekijöiden tukea.
Vapaaehtoinen
Vapaaehtoista haetaan ensisijaisesti avustamaan kyläläisille tarkoitettujen koulutusjaksojen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä muissa hankkeen toiminnoissa. Vapaaehtoiselta toivotaan kokemusta osallistavien menetelmien käytöstä aikuisopetuksessa, oma-aloitteisuutta ja kiinnostusta toimia vuorovaikutuksessa eri kulttuuritaustaisten henkilöiden kanssa.
Hankkeen hyödynsaajat ovat pääasiassa ketshuankielisiä maanviljelijöitä, mutta vapaaehtoisen kielitaitovaatimuksena riittää sujuva espanjan kielen taito, sillä ITDG:n toimistolla työkielenä on espanja.
Vapaaehtoisen koulutustaustaksi sopivat esimerkiksi kasvatustieteen opinnot tai muut pedagogiset taidot. Toisaalta markkinointi- tai hallintoalan osaaminen katsotaan eduksi.
Vapaaehtoinen sijoittuu Sicuanin kaupunkiin, mutta työtä tehdään sekä Sicuanissa että Maranganissa. Asumiskustannukset ovat edulliset: noin 50 e/kk voi jo vuokrata vaatimattoman, kalustamattoman huoneen, 150 eurolla saa vuokrattua kalustetun huoneiston. Suomalaisen kannattaa varautua tiettyjen mukavuuksien kuten jääkaapin tai pyykinpesukoneen puuttumiseen hyvinkin varustetuissa kalustetuissa vuokra-asunnoissa.
Ravintolalounas maksaa noin 0,75-1,5 euroa, työmatkat Maranganin kaupunkiin noin euron päivässä. 300 euroa kuukaudessa riittää hyvin asumis- ja elämiskuluihin Sicuanissa. Viikonlopunviettomatkat turistien suosimaan Cuscon kaupunkiin nostavat kustannuksia noin 100–150 eurolla kuukaudessa.
Tietoa muualla internetissä:
AGTR - La Casa de Panchita
La Casa de Panchita on Limassa toimivan naisjärjestön AGTR:n (Asociación Grupo de Trabajo Redes) ylläpitämä kotiapulaisten tuki- ja toimintakeskus. Suurin osa kotiapulaisista on maaseudulta kaupunkiin muuttaneita nuoria naisia. Järjestön tavoitteena on saada kotiapulaiset tiedostamaan omat oikeutensa ja tukea heidän elämänhallintaansa järjestämällä koulutusta, kursseja ja muuta toimintaa.
Suomalaisella Naisasialiitto Unionilla on AGTR:n kanssa käynnissä kehitysyhteistyöhanke, joka tarjoaa seksuaaliterveyskasvatusta Liman iltakouluissa opiskeleville nuorille. Opetusmetodina käytetään osallistavaa teatteria.
Järjestössä on tarjolla monenlaisia työtehtäviä eri hankkeiden parissa. Työnkuva sovitaan kunkin vapaaehtoisen kanssa erikseen, jotta sekä järjestön tarpeet että vapaaehtoisten toiveet tulisivat mahdollisimman hyvin täytetyiksi. Erikseen sovittavien työtehtävien lisäksi kaikki vapaaehtoiset osallistuvat sunnuntaisin La Casa de Panchita -keskuksen aktiviteetteihin. Vapaaehtoisten toivotaan esimerkiksi englantia tai järjestävän nuorille kevyttä työpaja- ja kurssitoimintaa. Työntekijöiden vapaapäivät AGTR;ssa ovat perjantai ja lauantai, koska sunnuntait ovat työpäiviä.
AGTR hakee 1―2 vapaaehtoista 6―12 kuukauden ajalle. Sopivin ajankohta vapaaehtoisjakson aloittamiselle olisi huhtikuussa, kun kouluvuosi käynnistyy Perussa. Myös aikaisemmin työn aloitus sopii, mutta tammi-maaliskuussa osa järjestön toiminnasta on kesätauolla ja työtä on siksi vähemmän.
Järjestö avustaa asunnon etsimisessä, mutta vapaaehtoinen maksaa itse vuokran (noin 100-150 €/kk). Liman hintataso on suomalaiselle edullinen: lounas La Casa de Panchitan lähialueen ravintoloissa maksaa noin 1-2 euroa, työmatkat paikallisbussilla maksavat noin 0,25-0,50 euroa/suunta.
Vapaaehtoisten mahdollisia työtehtäviä:
- Naisasialiitto Unionin ja AGTR:n yhteisen “seksuaaliterveyskasvatusta Liman iltakouluissa” -hankkeen toteutukseen osallistuminen
- Käsityö- ja korupajojen koordinoiminen ja ohjaaminen
- Lasten ja nuorten tyttöjen parissa työskentely La Casa de Panchitassa (kotiapulaisten koulutus, työnvälitystoimisto, kirjasto, pelit ja leikit yms.)
- Vapaaehtoiskokemukseen perustuvan tiedotus- tai tutkimusmateriaalin tuottaminen
- Muita tehtäviä vapaaehtoisten kykyjen ja toiveiden mukaisesti
Vaatimukset vapaaehtoisille:
- Vähintään keskitason suullinen espanjan kielitaito (pystyy kommunikoimaan ja ilmaisemaan itseään espanjaksi)
- Halukkuus tehdä työtä monikulttuurisessa ympäristössä ja etniseltä taustaltaan erilaisten ihmisten parissa
- Halukkuus epäviralliseen ja vapaamuotoiseen opetustyöhön
- Kiinnostus osallistua AGTR:n tiedotustoimintaan tuottamalla vapaaehtoisjakson aikana esimerkiksi videomateriaalia, power point –esitys, artikkeli, tutkimus tai muuta vastaavaa
Lisäksi arvostetaan esimerkiksi seuraavia:
- Psykologian, nuoriso- tai sosiaalityön opintoja ja/tai alan työkokemusta
- Työpajatoimintaa täydentäviä harrastuksia tai erityistaitoja (musiikki- tai teatteriharrastuneisuus, valokuvaus-, maalaus- tai piirustustaidot, ruuanlaitto, yms.)
- Valmiudet etsiä rahoittajia uusille hankkeille
- Videokuvaus- ja editointitaitoja
- Käsityötaitoja (esim. koru- tai neuletöiden opettamista)
Lisätietoja antaa Veera Blomster: etunimi [dot] sukunimi [at] gmail [dot] com
Tietoa muualla internetissä:
- Casa de Panchita
- Unioni Naisasialiitto
- Kepan uutisia Casa de Panchitasta
Warmayllu – Comunidad de Niños
Warmaylluun ei voi hakea vapaaehtoistyöhön vuoden 2010 haussa. Suunnitelmissa on ottaa uusia vapaaehtoisia seuraavan kerran vuoden 2011 haussa.
Warmayllu – Comunidad de niños -järjestö toimii Perussa Limassa (Ventanilla ja San Juan de Miraflores), sademetsäalueella sekä maaseudulla Andien vuoristossa Cajamarcassa ja Andahuaylasissa. Warmayllun tavoitteena on kulttuurienvälisyyskasvatuksen avulla tuoda paikallinen kulttuuri, tieto ja taito osaksi koulukasvatusta.
Järjestön kulttuurienvälisyyskasvatusprojektit perustuvat erilaisiin taidemuotoihin ja taidekasvatukseen. Järjestö työskentelee varhaiskasvatuksen, ala- ja ylä-koulujen parissa kouluttamalla opettajia ja tukemalla heitä käytännön opetustyössä. Tärkeä osa-alue koulukasvatuksen edistämisessä on yhteistyö kouluja ympäröivän yhteisön kanssa.
Warmayllussa olleilla suomalaisilla vapaaehtoisilla on ollut erilaisia työnkuvia, kunkin omasta kiinnostuksesta ja osaamisesta riippuen. Työtehtävissä ollaan joustavia ja vapaaehtoisen toivotaan löytävän paikkansa monista eri vaihtoehdoista. Järjestö tarjoaa vapaaehtoiselle mielenkiintoisen työkokemuksen monikulttuurisessa maassa kasvatus-, kehitys- ja kulttuurialalla. Tarjolla on esimerkiksi työtä varhaiskasvatuksen ja ala- sekä yläkoulun tasolla. Vapaaehtoiselle olisi taidoista riippuen tarjolla myös graafisen suunnittelun tehtäviä.
Vapaaehtoiselta toivotaan oma-aloitteisuutta, hyvää espanjan kielen taitoa, hyvää kävelykuntoa vuoristossa sekä kiinnostusta ja/tai koulutusta taiteen, kulttuurin tai kasvatuksen saralta.
Warmayllun yhteistyöjärjestö Suomessa on Suomen Tinku, joka on osa Andien maissa toimivaa Tinku-verkostoa. Suomen Tinku järjestää Andien alueen alkuperäiskansojen asemaan ja kulttuuriin liittyviä tapahtumia, tiedotustilaisuuksia, seminaareja ja kouluvierailuja. Suomalainen vapaaehtoinen koordinoi Tinkun ja Warmayllun yhteisiä tiedotus- ja kansainvälisyyskasvatusprojekteja Perussa.
Warmayllun tarkemmista toiveista lisätään tietoa myöhemmin.
Tietoa muualla internetissä:
