On tärkeää tiedostaa, että kulttuurissa kuin kulttuurissa on jotain pielessä, samoin kuin varsin arvokkaita ja säilyttämisen arvoisia asioita. Jälkimmäisten varaan tulevaisuutta kannattaa rakentaa, myös Nepalissa, kirjoittaa vapaaehtoistyössä ollut Eija Oksanen.

Näen usein kävellessäni aamulla töihin, kuinka nainen kömpii ulos teltasta kadun varressa. Hänen kotinsa on vaatimaton. Siksi mietin usein häntä.

Kulttuurin muutosta ei ole järkeä pelätä tai päivitellä, vaan se tulee osata hyödyntää. Ulkopuolinen apu voi auttaa tunnistamaan ja nostamaan esiin niitä asioita, joita kannattaisi käyttää kehityksen moottoreina, tai joihin paikallistaso haluaisi muutoksen. Kehitysyhteistyössä on osattava lukea paikallista kulttuuria koska sen ehdoilla on pitkälti pelattava ja on varottava ohjaamasta sitä väärään suuntaan.

Mikäli ulkopuolinen apu ei rakennu olemassa olevien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten rakenteiden sekä kulttuurin ympärille luodaan jotakin irrallista ja on mahdollista, että kun avunantaja kävelee ulos ovesta, opitut asiat unohtuvat.

Pahimmillaan paikallisten omia kykyjä muutoksentekijöinä ei ole hyödynnetty. Heiltä katoaa usko omiin voimiin – tai niitä ei koskaan löydetä. Herkästi aletaan myös odottamaan, että joku muu tekee asiat puolesta ja perinteisiin ei luoteta, koska ne ovat ”vanhanaikaisia ja jälkeenjääneitä”.

Kehitysyhteistyön kumppanit saavat  pian syytellä toisiaan tuloksettomuudesta. Mitä siis tarvitaan kehitysyhteistyössä Nepalissa, jotta se olisi mahdollisimman hyvää?

***

Tulevaisuuden kannalta on hyvä merkki, että Nepalissa ne ihmiset, joilla on niin vähän, jaksavat päivästä toiseen päät pystyssä. Aamun tullen kaupunkien ja kylien kaduille levittäytyvät epävirallisen sektorin myyjäiset. Rahan kerjääjiä on vähän. Jokainen haluaa tehdä töitä ansaitakseen elantonsa. Nepalilaiset uskovat omiin voimavaroihinsa.

Teltoista ja peltihökkeleistä esiin tulevat ihmiset eivät siis paina päätään alas kohdatessaan maailman. Tämä merkitsee sitä, ettei nepalilaisten itsetuntoa ole murrettu vaikka olot olisivatkin ankeat. Miten tämä on mahdollista?

Nepalilaiset arvostavat omia kulttuurisia perinteitään ja elämäntapojaan. Ne tuovat heidän elämäänsä sen arvon, johon länsimainen ihminen monesti tarvitsee materiaa. Nepalilaisista näkee, että mikään ei ole suurempi voiman lähde kuin luottamus itseensä ja omiin ajatusmalleihin. Siksi kadunvarressa asuva nainen kävelee pää pystyssä. 

Usko omiin kulttuurisiin tapoihin on tyypillinen kaksiteräinen miekka. Kun perinteet määrittävät yhteiskunnassa sen, mikä on oikein ja mikä väärin, uskosta tulee helposti umpisokea. Ihmisoikeuksia rikkova ei usein koe näin tekevänsä. Esimerkiksi miehensä ”häpäisseen” naisen murhaa katsotaan Nepalissa helposti läpi sormien, koska se on ”kulttuurisesti” ymmärrettävissä.

Nepalilaiset harjoittavat yhä monia naisia alentavia tapoja, kuten naisten sulkemista karjavajaan kuukautisten ajaksi. Tyttölapsi on edelleen taakka vanhemmille poikaan nähden, sillä tytär on saatava aikanaan naimisiin ja tämä taas vie perheen helposti vararikkoon: myötäjäisiin kuuluu tätä nykyä helposti esimerkiksi kallis TV. Tyttölasta ei laiteta kouluun vaan kotiapulaiseksi jollekin tuntemattomalle, sillä eihän tämän kuulu oppia elämässä muuta kuin vaimolle kuuluvat kotitaloustyöt.

***

Vaikka kastijärjestelmä lakkautettiin Nepalissa vuonna 1963 ja vuoden 1990 perustuslaki tiukasti kieltää syrjinnän kastin, uskonnon, sukupuolen, rodun, heimon tai ideologian perusteella, juuri kasti, sukupuoli ja etninen tausta määrittelevät edelleen sosiaalisen statuksen.

Lisäksi on yleisesti tiedossa, että politiikan lonkerot ulottuvat ala-asteilta yliopistoihin. Se, kenet tunnet, on tärkeämpää kuin se, kuka olet. Sosiaalinen asema taas vaikuttaa suuresti siihen, mitä mahdollisuuksia elämältä voi edes odottaa.

Dalitit, eli alimpaan kastiryhmään/kastittomiin kuuluvat ovat edelleen kaikin kehityksen mittarein muita jäljessä. Nepalin väestöstä heitä on 10–15 prosenttia. Usko dalitin alempiarvoisuuteen on vahvempi kuin lain voima ja siten heitä syrjitään.

Kehitysavun kenttänä Nepal on siis maa, jonka kulttuurinen itsetunto, eli ihmisen selkäranka, on edelleen vahva, ja sellaisena se kannattaisi pitää. Samanaikaisesti Nepalissa on monen asian muututtava, jotta ihmisillä olisi parempi olla.

***

Lipunnosto Nepalilaisen vuoristokoulun pihalla.
Lapsissa on Nepalin tulevaisuus.

Nepal kyllä muuttuu kaiken aikaa. Monarkia on mennyttä, mutta uutta perustuslakia laativan komitean työ takkuilee pahasti. Eikä kukaan oikein luota poliitikkoihin kuitenkaan.

Nuoriso on rauhaton, heille ei riitä töitä tai koulupaikkoja. Pari miljoonaa nepalilaista on tällä haavaa ulkomailla ja moni tekisi samoin, jos vain voisi. Halu ulkomaille ei ole yksin siinä, että ulkomailla uskotaan asioiden olevan paremmin.

Moni nuori sanoo mieluiten jäävänsä kotimaahansa, mutta sieltä puuttuvat opiskelu- ja työpaikat. Lakkojen tai muiden levottomuuksien takia elämä ylipäätänsä on hankalaa ja tutkintoa on vaikea suorittaa, kun mahdollisetkin opinnot keskeytyvät kaiken aikaa.

Nepalin olisi muututtava nuorisolleen paremmaksi paikaksi, sillä se tarvitsee tämän(kin) sukupolven. Valmiudet kaikkiin muutoksiin ovat olemassa, ihmisiä täytyy vain auttaa näyttämään taitonsa. 

Viitaten Nepalin teollisuusministerin sanoihin: Nepal ei ole köyhä. Hän muistutti nepalilaisia heidän käsityöläistaidoistaan sekä maan luonnonvaroista. Suurin osa nepalilaisista on taloudellisesti köyhiä, koska tätä osaamista ja maan luonnonrikkauksia ei ole osattu hyödyntää.

Tiedon omaksuminen siitä, mitä pitäisi tehdä positiivisen muutoksen ja kestävän kehityksen tuottamiseksi, vaatii syvää kulttuurista asiantuntemusta ja osaamista käyttää tätä tietoa hyväksi. Ja  tätä tietoa on nepalilaisilla itsellään. Viisas kehitysyhteistyöntekijä osaa hyödyntää paikallista tietopankkia.

Eija Oksanen oli vapaaehtoistyössä Nepalin Interpedian kumppanijärjestössä CWISHissä (Children Women in Social Service and Human Rights) 19.5.2008–19.1.2009.