Tiedotteet
Etvo.fi-sivustolla on ns. RSS-palvelu. Palvelun avulla sinun ei tarvitse erikseen käydä tarkistamassa uusia tiedotteita, vaan saat tiedon reaaliajassa koneellesi. Lisätietoja RSS-sivulta.
Perulaisten ja suomalaisten lasten valokuvat keskustelevat
Suomen Tinku ry toteutti vuonna 2008 "Turvallinen maailma?" -valokuvanäyttelyn Etvo-kumppanijärjestönsä Warmayllun kanssa. Näyttelyssä on esillä perulaisten ja suomalaisten lasten ottamia kuvia turvallisuutta ja turvattomuutta luovista aiheista. Näyttelyn avajaiset pidettiin elokuussa Suomen Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla.
Kolumni: Kulttuurintuntemus avuksi Nepalissakin
On tärkeää tiedostaa, että kulttuurissa kuin kulttuurissa on jotain pielessä, samoin kuin varsin arvokkaita ja säilyttämisen arvoisia asioita. Jälkimmäisten varaan tulevaisuutta kannattaa rakentaa, myös Nepalissa, kirjoittaa vapaaehtoistyössä ollut Eija Oksanen.
Suomeen Etvon kautta kaksi sambialaista vapaaehtoista
Kepan jäsenjärjestöillä yhdessä Etelän kumppanijärjestönsä oli toista kertaa mahdollisuus hakea kumppanijärjestönsä työntekijää Suomeen lyhytaikaiseksi vapaaehtoiseksi. Yhteishakemuksia saatiin kaksi, molemmat Sambiassa hankeyhteistyötä toteuttavilta järjestöiltä. Tällä kertaa oli mahdollista kutsua molempien järjestöjen vapaaehtoiset Suomeen kuukaudeksi työskentelemään vapaaehtoisina.
Uusia blogeja maailmalta
Alkuvuodesta lähteneiden uusien Etvo-vapaaehtoisten blogit Senegalista, Sambiasta, Ecuadorista ja Etiopiasta löytyvät oheisista linkeistä.
Vapaaehtoinen Etelän kumppanijärjestöstä - haku alkanut
Kepan jäsenjärjestöt voivat hakea Etelän vapaaehtoisohjelman Etvon kautta vapaaehtoista Suomeen Etelän kumppanijärjestöstään. Hakemus tehdään yhdessä Etelän järjestön kanssa.
Etvo-foorumissa käsiteltiin kumppanuutta ja lähtöperehdytystä
Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo järjesti 9. joulukuuta vuoden toisen Etvo-foorumin, jossa suomalaiset järjestöjen koordinaattorit vaihtoivat mielipiteitä ohjelman käytännöistä.
Etvon vapaaehtoispaikat vuodelle 2009 täytetty
Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon vapaaehtoispaikat vuodelle 2009 on täytetty. Etvo haki varsinaisen hakuajan päättymisen jälkeen vielä täsmähaulla vapaaehtoista Cuna Nazareth -säätiöön Peruun ja Eastern Province Women Development Association (EPWDA) -järjestöön Sambiaan. Molempiin kohteisiin on nyt valittu vapaaehtoiset lähtijät.
Sambia ja Kambodza esillä MENU-vapaaehtoistyömessuilla
Satu Valle ja Jutta Marjanen esittelivät Etvon tarjoamia mahdollisuuksia Kansalaisareenan järjestämillä vapaaehtoistyön MENU-messuilla Kampissa 4. marraskuuta 2008.
Intialaista sarjakuvaoppia Suomeen
Etvon ensimmäinen Etelän kumppanijärjestön vapaaehtoinen Sharad Sharma World Comics Indiasta tuli Suomeen Maailman sarjakuvat järjestöön.
Etvon syksyn vapaaehtoisten haku on päättynyt
Etelän vapaaehtoisohjelma Etvon haku tältä syksyltä on päättynyt. Hakijoita oli tänä vuonna kolmekymmentä, joista valittiin vapaaehtoisiksi hakemusten ja valintaviikonlopun perusteella kaksikymmentä henkilöä. Viime vuoden tapaan hakijoiden koulutus ja työkokemus olivat erittäin hyviä. Suurin osa hakijoista oli naisia.
